torstai 19. tammikuuta 2017

Vuosi 2017 – ruokahävikin vähentämisen vuosi?

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2017!

Uuden vuoden kynnyksellä ihmisillä on tapana tehdä monia lupauksia. Usein lupaukset liittyvät olennaisesti lupauksen tekijään, esimerkiksi luvataan alkaa liikkua enemmän tai syödä vähemmän karkkia. Oman itsensä lisäksi lupaukset voivat liittyä myös yhteiskuntaan laajemmalla tasolla, esimerkiksi lihan syöntiä vähennetään ekologisista syistä tai aletaan kierrättää entistä huolellisemmin. Yksi hyvä lupaus vuodelle 2017 voisi myös olla oman ruokahävikin vähentäminen ja estäminen.

Vaikka vuosi on vasta aluillaan, on ruokahävikki on ehtinyt olemaan esillä eri tiedotuskanavissa:

"Näin vähennät ruokahävikkiä: "Monia tuotteita voi käyttää pitkään parasta ennen -päivän jälkeen" (Aamulehti 16.1.2017)
- Artikkelissa esitellään kestävän Motivan kulutuksen ja ruokahävikin asiantuntija Elina Ovaskaisen vinkkejä ruokahävikin vähentämiseksi, artikkelin lopusta löytyy myös muutama hävikkiruokaresepti.

"Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä"
 (Yle Prisma studio, 14.1.2017)
- Artikkelissa kerrataan erilaisia ruokahävikkilukuja ja haastatellaan Luonnonvarakeskuksen tutkijaa Kirsti Silvennoista erilaisista syistä ruokahävikin syntyyn.

- Ulla-Maija